

About this book
Linnunradan kasikirja liftareilleon englantilaisen (1952-2001) vuonna 1979 alkanut legendaarinen tieteishupailu joka lopulta vanui viisiosaiseksi trilogiaksi kaikilla lisamausteilla.
Sarja alkaa Arthur Dentin raahautuessa kotiinsa roskapostipinojen yli vain tajutakseen olleensa juuri huomaamatta ulkona hanen taloaan purkamaan ryhtyvia maansiirtokoneita. Tajuttuaan vihdoin tilanteensa vakavuuden: saatuaan selville talonsa tulevan puretuksi ohikulkutien alta, asiasta kylla ilmoitetun asianmukaisesti jossain virastossa virka-aikana seka painuttuaan asiasta hermostuneena pubiin, ilmoittaa Hyperavaruuden suunnittelutoimiston edustaja kaikille Maan asukkaille aurinkokunnan halki rakennettavasta avaruuden pikatiesta. Edustajan rauhallinen aani kertoo uutisen: "Valitettavasti teidan planeettanne on havitettava rakennustoiden tielta. Toimitus kestaa hieman alle kaksi Maan minuuttia. Kiitos." Vastavaitteita ei tietenkaan kuunnella, suunnitelmathan ovat olleet naytilla Alfa Centaurin aurinkokunnan konttorissa jo vuosisatoja.
Tasta alkaa epatodennakoisesti ainoina Maapallolta pelastuvien Arthur Dentin ja Betelgeuselta kotoisin oleva Ford Prefectin todennakoisesti yksi ajallisesti ja tilallisesti maailmankaikkeuden moniuloitteisimpia seikkailutarinoita, ainakin jos ajatellaan huumorimielessa. Arthur harhailee maailmanlopun ravintolasta maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen, tormaten muun muassa ruuvimeisselien syntytarinaan, Antareksen undulaatin sylkirauhasiin, mattojen asuttamaan planeettaan ja masentuneeseen - mutta kaikkitietavaan - Marvin-robottiin. Kaikkien Arthurin kokemien jarkytyksien keskella Kasikirjan keskeinen motto onkin: "ALA HATAILE!".
Ford Prefectille sekoilu sopii, koska han on yksi Pienen Karhun kustantomojen avustajista, joiden tehtavana on toimittaa Linnunradan kasikirjaa liftareille: napparaa taskukokoista tieturia josta voi tarkistaa muun muassa universumin kuumimmat menomestat (tai kylmimmat mikali olet Zerias-planeetan Grogoni-sukupuolen neljatta haaraa) ja sen mista saa parhaat pangalaktiset kurlauspommit. Ford oli juuri Maapallolla muotoilemassa uutta muotoilua Kasikirjan antamalle Maa-planeetan kuvaukselle "Harmiton". Itseaan kirja mainostaa seuraavasti:
Se on suositumpi kuin Linnunradan kodinhoidon kasikirja, sita on ostettu enemman kuin teosta Viisikymmentakolme uutta temppua jotka voit tehda painottomuudessa ja lisaksi se on synnyttanyt enemman keskustelua kuin Oolon Colluphidin raisu filosofinen trilogia Missa Jumala teki virheen?, Jumalan suurimmat munaukset ja Kuka tama Jumala oikein luulee olevansa?
Maailmankaikkeuden paatahuimaavuuden keskella, so. Entisen hipin ja nykyisen Linnunradan Presidentin Zaphod Beeblebroxin ollessa lahettyvilla, esiin tunkee tietysti kuumimpien kaksoistahtien tavoin korventava kysymys elaman tarkoituksesta. Kysymykseen saadaan jopa vastauskin, suhteellisen vaivattomastikin, mutta on kysyttava myos mita tuo vastaus tarkoittaa? Tietavatko sen kenties ne jotka kiittavat kaloista vai kenties hymyllaan Arthuria helvetisti hammentava tytto nimeltaan Fenchurch? Toisaalta eras teoria vaittaa, etta jos joku joskus keksii tasmalleen maailmankaikkeuden tehtavan ja sen miksi maailmankaikkeus on olemassa, siina samassa tama maailmankaikkeus katoaa ja tilalle tulee jotakin viela kummallisempaa ja kasittamattomampaa. Linnunradan kasikirjaa lukiessa voi vain todeta nain jo kayneen.
Kaikille englantilaisen huumorin - tai edes huumorin - ystaville kirjasarja tuottaa niin paljon rakatyskohtauksia, ettei sita missaan nimessa kannata suositella luettavaksi tahan asti tervejarkisina pidetyille, ainakaan julkisilla paikoilla. Muista Adamsin tyylisista huumorikirjoittajista voisi mainita ainakin Terry Pratchettin. Hauskan tarinan lisaksi Linnunradan kasikirja on loputonta verbaali-akrobatiaa ilman suojaverkkoa. Trilogia on myos taynna mielenkiintoisia karikatyyrisia hahmoja, joiden kautta nauretaan ihmisten (ja lukemattomien olentojen) omille outouksille: suuruudenhulluudelle, kaikkivoipuudelle, rajoittuneisuudelle, tyhmyydelle ja taydellisyydelle.
Englanniksi kirjasarjasta on tehty lukuisia kasetteja, kuunnelmia ja tietokonepelikin aikoinaan, mutta suomeksikin on olemassa Pekka Markkulan Radioteatterille suomentama ja dramatisoima mainio 25-osainen radiokuunnelmasarja, joka on tuntunut pyorivan Yleisradion kanavilla aina muutaman vuoden valein. (Rooleissa: kertoja - Heikki Kinnunen; Arthur Dent - Pekka Autiovuori; Ford Prefect - Yrjo Jarvinen; Herra Prosser - Topi Reinikka; Vogoni Jeltz - Risto Makela; baarimikko - Olavi Ahonen.)
Douglas Adamsin muista kirjoista Linnunradan kasikirjaa ehka lahinna olevista voisi mainita ainakin suomeksikin kaannetyn Dirk Gentlyn holistisen etsivatoimiston, jossa etsiva Dirk Gently tutkii murhaa kaiken todella liittyessa kaikkeen.
Douglas Adams valitettavasti kuoli vuoden 2001 toukokuussa vasta 49-vuoden ikaisena. Hanen viimeisena sananaan oli: "awesome". Niinpa.
Publication Details
- Publisher
- WSOY
- Published
- 1989
- Pages
- 207
- ISBN
- 9789510158258
- Language
- fi
More by 4

The Hitchhiker's Guide to the Galaxy
Douglas Adams
4.3

L'investigatore olistico Dirk Gently
4
3.9

Douglas Adams's Starship Titanic
Terry Jones
3.3

Don't Panic: The Hitch-hiker's Guide to the Galaxy, The Restaurant at the End of the Universe: The Original Albums
Douglas Adams

The Hitchhiker' Guide to the Galaxy: The Complete Radio Series
Douglas Adams
The Hitchhiker Trilogy
Douglas Adams
Track your reading journey with BookOwl